perjantai 3. elokuuta 2012

Tornionjoki, Tornio ja Tornion sillat

Tornio lienee saanut nimensä Tornionjoen ruotsinkielisestä nimestä Torneå. Tornionjoki taas on saanut nimensä joen alkulähteestään Tornionjärvestä. Tornionjärvi tulee sen saamelaisesta nimestä Duortnosjávri.


1809 Tornio jäi Haminan rauhassa ”väärälle puolen jokea eli Ruotsin puolelle”, koska kaupunkiin ei ollut maayhteyttä muualta kuin Ruotsista. Suomesta Tornioon jouduttiin kulkemaan vesiteitse ja talvella jäätä pitkin. Sulan veden aikana Tornionjoen ylitykseen käytettiin tietysti veneitä, lauttoja ja laivoja. Ehkä vanhin lauttayhteys kulki Putaalta Nordbergin laituriin, Nuurperiin. Käyttövoimana oli airoja ja purjeita sekä lopuksi jopa höyrykone. Soutajia piti olla useita, purjetta käytettiin apuna etelätuulella. Alatornion Kivirannalla asunut Kalle Sandberg laittoi joen yli sinkkivaijerin, johon hän kytki purjeella varustetun proomun, jossa oli lisäksi virtasiipi, jolla ohjattiin virtaa lisäämään työntövoimaa. Hevosmies hevosineen kulki lautalla 2o pennillä ja mies ilman hevosta viidellä.

1887 Lennätinreviisori Karl Handolin rakennutti lankkusillan kävelijöille  Torniosta Haaparantaan ja peri sillan ylityksestä korvausta 25 penniä, hilikun.

1903 Rautatie Tornioon valmistui. Maantiesiltaa yritettiin saada rautatien rakentamisen yhteydessä, mutta koska asema jätettiin joen itäpuolelle, rautatie- ja maantiesilta jäi silloin rakentamatta.
Syyskuussa 1903 saapui kuitenkin sillan korvikkeeksi höyrykoneella kulkeva lautta vesitse Nordbergin laituriin. Sitä luultiin ensin sotalaivaksi, kun siitä ei etukäteen kerrottu asukkaille. Höyrylautan omisti Rautatiehallitus ja sen nimeksi tuli Tornionjoki. Lautan ensimmäinen kuljettaja oli merikapteeni Kaakinen. Hänen jälkeen kapteeneina toimivat Janne Kulju, Pörhö, Södervall ja Viiri.

1917 Tornionjoen ylittävä kansainvälinen rautatieyhteys Suomen ja Ruotsin välille avattiin liikenteelle tilapäisen joen jäälle rakennetun raiteen avulla vuonna 1917. Nykyinen rautatiesilta valmistui kahta vuotta myöhemmin. Bodenin-Haaparannan rata oli valmistunut 1915. Tornionjoen yli rakennettiin ilmasilta postikuljetuksia varten. Hirsitornien varassa olevien vaijerien avulla postikorit kulkivat lähes kahdenkymmenen metrin korkeudella. Ilmasilta purettiin 1919.


1919 Valmistui ensimmäinen silta Tornionjoen yli ja se oli rautatiesilta. Se tehtiin kansainvälistä liikennettä varten ja se valmistui Haaparannalta Alatornion Kirkonmäelle valtioiden välisenä yhteistyönä. Sillassa oli kääntyvä jänne, joka
KUVA VUODELTA 1920
lukittiin 1985 kiinteäksi. Maiden välillä on kaksi kiskotusta, koska Suomessa on Venäjän vallan ajalta erilainen raideleveys kuin Ruotsissa.

1927 Maantiesiltahanketta pyrittiin ajamaan uudelleen Suomen itsenäistymisen yhteydessä, mutta vapaussota keskeytti ponnistelut. Kansanedustaja Uuno Hannula teki ensimmäisen eduskunta-aloitteen 1927 sillan rakentamisesta.

1928 Tornion kaupunki osti höyrylautan ja vuokrasi sen edelleen Eelis Kuljulle. Lauttojen lukumäärä kasvoi liikenteen lisääntyessä, enimmillään niitä lienee ollut kuusi, nimittäin höyrylautan lisäksi Tornion, Alatornion, Boströmin, Krogiuksen ja Björklövin lautat. Yhtenä heinäkuisena päivänä 1928 kulki pelkästään höyrylautalla joen yli pari tuhatta jalankulkijaa sekä lähes viisisataa pyörällä ja yli sata hevosella liikkunutta ja autojakin jopa lähes sata.

1930 Torniolainen lähetystö kävi eduskunnassa vauhdittamassa siltahanketta. Hannula sai saman vuoden lopulla eduskunnan päättämään 750.000 markan aloittamismäärärahasta, mutta kolme vuotta myöhemmin se peruttiin.
Tornion kaupunki antoi insinööri Emil Holmbergin tehtäväksi sillan alustavan suunnitelman ja kustannusarvion laatimisen.
Tornion ja Haaparannan välinen Handolinin kävelysilta korvattiin leveämmällä pengersillalla.

1935 Eduskunta päätti, että silta rakennetaan valtion varoin. Sillan rakennustyöt aloitettiin helmikuun neljäntenä päivänä. Siltatyömaan vastuunalaisena rakennusmestarina oli rakennusmestari Lauri Viitanen.

1939 Silta valmistui. Ensimmäinen auto ajoi sillan yli maaliskuun 4. päivänä ja silta vihittiin heinäkuun 9. päivänä. Silta tietöineen maksoi yhdeksän miljoonaa markkaa.

1944 Saksalaiset aikoivat tuhota sillan. Se oli jo miinoitettu, mutta päivää ennen Tornion taisteluja syyskuun 31. päivänä kenraalieversti Rendulic käski poistaa miinoitukset.

1962 Huhtikuun 16. päivänä klo 12.37 ristikkosillan puuosat syttyivät palamaan. Sää edesauttoi onnettomuuden syntyä. Lämpö lähenteli hellettä,  ajankohtaan nähden harvinainen 24°. Sillalla uusittiin kannen puurakenteita ja rakennettiin sillan ulkopuolelle jalkakäytäviä. Jalkakäytävä oli ollut aikaisemmin ajotien reunassa siltakaarien sisäpuolella. Niittipoika kuumensi sillalla olevassa ahjossa niittejä, kiikuttaen niitä pihdeillä niittaajille. Niittipojalta lienee pudonnut hehkuva niitti sillan kannelle, joka syttyi tuleen. Näin kertoi Palontorjunta-lehti 4/1962.
Paloa oli heti yritetty vesisangon avulla sammuttaa, mutta tuli oli levinnyt hulmahtaen, koska kyllästettyjen puiden ympärillä leijui kaasuuntunut lahonsuoja-aine. Tuli levisi samalla sillan pituussuunnassa. Paloasema oli vain 150 metrin päässä, joten palokunta oli paikalla muutamassa minuutissa. Yksi paloauto ajoi palavalle sillanosalle ja toinen jäätien kautta sillan keskiosalle estämään palon leviämistä.  
Palo oli raju ja liekit olivat matalia ja ne levisivät ikään kuin kieppuen ja väreillen sillankannen pinnassa. Sillalla oleva auto peruutettiin pois palavalta sillalta. Kolmas auto tuli ensimmäisen auton taakse mukanaan 1.500 1itraa säiliövettä. Auto kolmonen siirrettiin ykkösauton takaa sen viereen, tehtävänään ryhtyä sammutustyöhön itsenäisesti säiliövetensä turvin.
Ykkösautosta alettiin sammuttaa sillan kaarien ulkopuolilla olevia jalkakäytäviä. Palo alkoi sammua ajoradan pinnalta kuin lakaisten suihkulla. Nyt ryhdyttiin avaamaan jalkakäytävien lankutusta tarkoituksella estää tulen leviäminen. Hetken näyttikin sammutustyö edistyvän hyvin, kunnes voitiin todeta tulen leviävän myös ajoradan alapuolella. Sen puukannen avaaminen käytettävissä olevin raivausvälinein ei ollut mahdollista.
Kolmosauto ajettiin sillan kannelle. Sillan jänne putosi alas muutamaa hetkeä myöhemmin noin 8 minuutin kuluttua palon syttymisestä. Pudotessaan 15 palokuntalaista ja 14 letkunvetäjää loukkaantui. Sillan mukana pudonnut auto tuli alamäkeä kohti miehiä lennättäen lavaltaan ruiskun, letkulaatikoita ja muuta irtotavaraa miesten joukkoon. Useimpien onnistui tavalla tai toisella väistää autoa, mutta yksi miehistä jäi sen alle ja menehtyi saamiinsa vammoihin.
Joen ylitys tapahtui jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden osalta entisen sillan yli jonossa viiden metrin välein. Autot kaupungista muuhun Suomeen ohjattiin Haaparannan kautta rautatiesiltaa pitkin junaliikenteen salliessa.
Sillan alustaa kulkeneet puhelinkaapelit katkesivat sillan sortuessa, joten puhelimitse muun Suomen yhteyteen päästiin Torniosta vain Ruotsin kautta. Suoranaiset aineelliset tappiot olivat alustavan arvion mukaan noin 150 milj. mk. Autotie rakennettiin ensin jäätä pitkin ja myöhemmin jäänlähdön jälkeen pioneerisiltaa pitkin.  

1963 Palanut silta saatiin korjattua yhden vuoden kuluessa ja liikenne pääsi sillalle 28. päivänä huhtikuuta. Miten korjaus tehtiin? Tuotiinko vaurioituneen jänteen tilalle uusi vai nostettiinko ja korjattiinko vanha jänne? Siitä ei ole vielä tullut selvyyttä.

1979 Joen yli valmistui uusi moderni teräsbetonisilta Hannulan sillaksi ristityn sillan alapuolelle. Samalla uusittiin tieyhteys Torniosta Haaparantaan.

1995 Kevyen liikenteen silta valmistui uuden sillan alapuolelle.

Lähteenä Jorma Kaijan artikkeli
Tornionlaakson vuosikirjassa 1995
Tornion silloista valokuvia ilmasta käsin:
http://www.paramotor.fi/280810.htm


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti